Korva kuntoon. Osa2

20190118_170808

Joo, ei ollu syylä. Edellisen päivityksen jälkeen leikattu pala lähti patologin tutkimuspöydälle ja se todettiin syöväksi. Ei pahanlaatuinen, eikä tuon tyypin kasvain yleensä tee etäpesäkkeitä. Vähän kyllä säikäytti ja nyt oon sitte syöpärekisterissä.

Mutta joo, syöväksi todennuksen jälkeen lekuri päätti leikata vähän lisää. Eli just ennen joulua kävin toisen kerran länskässä leikkauksessa ja joulun aika meni taas saunomatta.

Nyt tammikuun puolivälissä on korvanlehti parantunut hyvin ja eipä mulla oo nuin nättiä korvaa ollutkaan piiitkään aikaan.

Vielä on korvalehden takana jotain pientä rypylää ja huhtikuussa selviää että, pitääkö vielä kolmas operointi tehä.

 

Korva kuntoon..

Joo, viimeinki myönsivät että tuo ”syylä” tai mikä lie tuossa korvalehessä ei ookkaan vain kosmeettinen vaiva.

Ainaki 25 vuotta se on mulla kulkenu mukana. Aluksi se ei ollu ko pieni rönsy korvanlehessä.
Sitä koitettiin hoitaa leikkaamalla ulkoneva osa pois, no hetken autto. Mutta ko kyseenalaistin hoidon, sanottiin että se on vaan kosmeettinen haitta, ei kuulu normaalin terveyden huollon piiriin.
Otin asian puheeksi työterveystarkastuksessa.
Pari kolme vuotta sitte, no voi olla viis tai kuuski, sitä yritettiin jäädyttämällä poistaa. Mutta Terveystalon, joka on meän työterveyshuolto, systeemien takia mie en saanu siihen riittävän montaa hoitokertaa. Viis määräs lekuri, mutta viidestä varatusta ajasta vain kolme toteutui. Kaks kertaa ajoin Kemiin vain todetakseni, ettei kylmäainetta ole käytössä…
En tiä johtuko tuosta, ”keskeytyneestä” hoidosta se että syylä oli turvonnu ja jatkuvasti tulehtunut.
No viimeinki sitte tänä vuonna työterveys tarkastuksessa lääkäri totes ettei tuo oo enää pelkkä kosmeettinen haitta, vaan leikattava se on. Varattiin jo aika leikkaukseen. No eipä se käykkään, ko ei kuulu työterveyden hoidon piiriin. No sama lekuri teki keikkaa myös Länskälle, varasin ajan ”tiistaille” että hän on paikalla.
Aika peruuntui. Uus aika taas tiistaille jotta oikia lekuri ois paikalla. Ja tämä kertaa kolme, aina peruuntu aika.
No viimein olin menossa sitte operaatioon, aika ei peruuntunu. Pääsin vastaanotolle, niin aivan eri lekuri. Leikstaanko, no ei ku tämän uuen lekurin pitää suunnitella leikkaus. Lekuri kyseli multa että koska tämä on tullu ja mitä on tehty, no eihän minun papereita löytyny mistään, ei Ivalon aikasia, silloin on eka karta tuolle jotain tehty joskus -95. Ei Tornion terveyskeskuksen papereita.. Ei mitään.
No lekuri teki suunnitelman ja varattiin aika. Se peruuntu, ku ei ollukkaan toimenpidehuone varattuna. Otetaanpa uusiksi ja viikon päähän uus aika, jossa sekä lekuri että toimenpidehuone on mulle varattu. Jeee, se onnistu, vai vieläkö peruuntuu….
No ei peruuntunu, korva leikattiin viimeinki paikallispuudutuksessa maanantaina 8.10.2018.
Itte leikkaus meni hyvin. Aluksi hoitaja puhisti paikat pirtulla, varoitti kirvelystä, kysyin että jos suun kautta pientä puudutusta mutta ei antanu. Eikä ees kotihoitoon pulloa…
No joo puudutus vähän kirpas, no kävi se kipiää. Mutta ku leikkaus alko nii en tuntenu mitään, rutinaa vaan kuulu leikkauksen aikana. Leikkauksen jälkeen hoitajan äänen sävystä kuulin että hyvin meni, ei lähteny liian isoa palaa..

Nyt muutaman päivän jälkeen ko turvotus alkaa laskeen, oon tyytyväinen. Vielä on tikit, jotka lähtee ens viikolla.
Harmi vaan ku ei passaa saunaan mennä ja ois syysloma ja KKKämpän sauna maanantaista käytössä…

Kesä loppu..

Niin se taas kesä loppu ja työt alko. Oppilaat tekee nettisivua PinkOn?! tapahtumalle, joka järjestetään musiikkitalolla 25.9.2018. Minullaki on aikaa värkkäillä näitä omia sivuja ja samalla palautella muistiin että miten se tämä systeemi taas toimiikaan.

Illalla ois sitte syksyn eka vieraspelireissu Kärppäkannattajien kans Kalixiin, harjoituspeli Luleåta vastaan. www.karppakannattajat.com

Nadja

Tuommonen siitä sitte tuli. Pari viikkoa on nyt testailtu. Pientä säätöä on vielä, osa hoituu tälle suvelle osa jää ens keväälle. 20170721_164345 20170721_164411 20170721_164424 20170721_164435 20170721_164448 Edit 1.8. Pientä säätöä on jo tehty. Äänieristystä parannettu, ajokajuutan penkkejä nostettu, takilan paikka ja kiinnitys muutettu, kone käytetty parikertaa paikoiltaan eli saatu tärinää vähemmäksi.. Koskaanhan se ei valmis ole aina jotain pientä säätöä.

Maalailu hommia..

tmp_5195-20170608_1914321378039244Hellu meinas että talo pitää olla maalattu ennen ku pääsen Inarijärvelle lähteen. Nyt on nuo v….maisimmat, räystään ala- ja ottalauvvat käyty läpi, huomenna pääseeki jo seiniä maalaan..

Taitaa olla vielä järviki jäässä, nii eipä se nii kiire oo.

Suomi-Norja

Kovasti pisti norskit vastaan, mutta pari pojoa kuiten tuli, keles jatkoajalla.

Toista se oli kuus vuotta sitte, ku Granlundi veivaili. Alla sen hetkinen sohova, ei oikein ilmaveiviä nähny muutako skriiniltä, pelasivat eri päädyssä. Ja ruskipojat yritti huutamalla voittaa, mutta erehtyvät. Varmaan tuhat lähintä katsojaa oli venäläisiä ja mie hellun kans kahestaan huuettiin niitä vastaan..

tmp_4482-150520110771952232064

 

 

Perjantai..

Alkas olla viikko taas lusittu. Ens viikko onki opetukseton eli vapaa, paitti maanantaina pitää olla päivä koulutuksessa. Kuhan sieltä pääsee niin nokka kohti pohjoista, sielä ois tarjolla veneen rakennusta ja tynnyrisaunalle pitäis pohjia tehhä ens kesää varten..

img0104a1

Eilen laitto äiti kuvaa, eli vielä on ”vähän” tekemistä, ennen ku Nadja on vesillä. Eiköhän tuo oo valamis ennen ku jäät ens keväällä lähtee järvestä..